Seinätön työpajakokeilu yhteistyössä SOL:in kanssa

Stadin ammattiopiston työpajatoiminta tarjoaa mahdollisuuden työhön tutustumiseen ja osaamisen tunnistamiseen työpaikanomaisessa ympäristössä. Ensisijaisena tavoitteena on perusasteen jälkeiseen toisen asteen koulutukseen kiinnittymättömien nuorten elämänhallinnan ja kouluttautumis- ja työllistymisvalmiuksien edistäminen. Työpajatoimintaa on jatkuvasti muokattu työmarkkinoiden tarpeiden suuntaisesti ja pyritty tarjoamaan nuorille sellaista osaamista, jolla nuoret voisivat rakentaa luottavaisina tulevaisuuttaan. Työpajatoiminnan sisältöjen avulla nuoret ovat selkiyttäneet kuvaa omasta tulevaisuudestaan.

Seinätön työpaja syntyi tällaisesta ajankohtaisesta kehittämistarpeesta. Työtä oli tarjolla puhdistuspalvelualalla, mutta työpajatoimintaa ei siihen valmentavana toimintana vielä ollut. Eikä ollut järkevää lähteä vuokraamaan tiloja, joissa valmennusta olisi toteutettu. Toisaalta SOL:lla oli tarvetta osaavasta henkilökunnasta. Heillä oli tarjolla kohteita, joissa alkuvalmennuksen voisi toteuttaa ja työpaikkaohjaajia, jotka vastaisivat kohteeseen perehdytyksestä. Stadin ammattiopiston avoimissa opinnoissa oli jo toteutettu asiakaspalvelukoulutusta ja opinnollistamista. Seinättömässä työpajatoiminnassa yhdistyivät kaikki edellä mainitut osiot; työvaltainen alkuvalmennus SOL:n tiloissa ja työkokeilu todellisessa työpaikassa ja – ympäristössä sekä ohjaavan opettajan opetus ja tuki koko prosessin ajan.

Seinättömän työpajamallin tavoitteena on edesauttaa osallistujia työllistymisessä sekä samalla tarjota mahdollisuus kouluttautumiseen, tutkinnon osan suorittamiseen tai koko tutkinnon suorittamiseen oppisopimuskoulutuksessa. Ryhmän ja ohjaavan opettajan tuki työkokeilun ajan vahvisti sitoutumista ja tarjosi mahdollisuuden miettiä mahdollisiin jatko-opintoihin liittyviä kysymyksiä yksityiskohtaisemmin.

Seinätön työpaja

Kolmen kuukauden työkokeilujakso käynnistyi alkuvalmennuksella, jossa perehdyttiin mm. työelämätaitoihin, työhyvinvointiin, asiakaspalveluun ja siivoustyöhön. Lisäksi suoritettiin työturvallisuuskortti ja käytiin läpi SOL:in oma perehdyttämisohjelma. Töihin asiakaskohteisiin lähdettiin alkuvalmennuksen jälkeen. Työssä kohdatut kokemukset purettiin perjantai iltapäivien tapaamisissa. Kokemusten lisäksi näissä tapaamisissa käytiin läpi ja syvennettiin jo alkuvalmennuksen aikana käsiteltyjä teemoja esimerkiksi vuorovaikutukseen tai vaikkapa puhdistusaineisiin liittyen käytännön kokemusten avulla.

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen koettiin tärkeäksi kehittämiskohteeksi. Työuraansa aloittaville nuorille on tärkeää, että osaaminen tunnistetaan ja he saavat siitä palautetta, joka kannustaa oppimaan lisää. Kolmen kuukauden mittaisen työkokeilun aikana hankitun osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen ei kuitenkaan ollut selkeää näkyväksi tekemisen menetelmää. Tässä, kuten toteutusmallissakin, päädyttiin rakentamaan oma menetelmä hyödyntäen Open Badgea eli osaamismerkkejä.

Työkokeilujakso purettiin opetussuunnitelman pohjalta pienempiin kokonaisuuksiin, joissa hankittu osaaminen määriteltiin sanallisesti ja visualisoitiin osaamismerkkeinä. Merkit myönnetään työkokeilijoille, kun he ovat saavuttaneet osaamismerkin kriteereiden mukaisen osaamistason. Jatkossa merkkejä tullaan hyödyntämään myös varsinaisessa työpajatoiminnassa.

Tarja Taskinen-Okungbowa
Työpajaesimies, Stadin Ammattiopisto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s