Suomalaista naisyrittäjävoimaa Englannissa

Jos haluat energisoitua, niin kannattaa ehdottomasti treffata Saija Mahon. Ei häntä suotta ole palkittu useilla palkinnoilla Englannissa hyvänä yrittäjänä. Saijan yritys Mahon Digital on pieni kasvava yritys digimarkkinoinnissa. Varmasti harva suomalainen yrittäjä voi sanoa, että on suorat kontaktit Googlen ja Facebookin ihmisiin. Ei siis mikään ihme, että nuoret ovat kiinnostuneita työskentelemään hänen yrityksessään digimarkkinoinnin aallon harjalla. Hänen strategiansa onkin kasvattaa yritystä palkkaamalla oppisopimuksella nuoria kasvamaan talenteiksi.

Mahon Digitalissa nuorille tarjotaan uraa ei vain työpaikkaa. Aika mahtavaa sanon minä! Saijan mukaan nuoret eivät ole puutuneita vanhoihin kaavoihin ja tuovat mukanaan uusia ideoita sekä asiakkaita. Jokaisen henkilön kanssa käydään kolmen kuukauden välein keskustelu onko ura menossa oikeaan suuntaan vai pitääkö vielä navigoida. Oppisopimuksella on Englannissa helppo palkata työntekijöitä, koska prosessi on tehty niin yksinkertaiseksi ja toisaalta palkkauksessa otetaan huomioon, ettei kyseessä ole vielä ammattilainen. Englannissa oppisopimusopiskelijoiden minimipalkka on 3,5 puntaa/tunti, mikä on aika vähän. Yleensä hyvät firmat maksavat kuitenkin enemmän, kuten Saijakin tekee.

IMG_1612 (003)

Nuoret tuovat siis lisäarvoa yritykseen eivätkä ole taakkana, kuten Suomessa usein ajatellaan. Saija heittää nuoren opiskelijan suoraan syvään päähän eli heti alussa saat vastuuta ja asiakkuuksia, jolloin työkin on motivoivaa. Koska rekrytointiprosessissa Saija saa aina apua koulutusorganisaatiolta, niin koulutettavien valinnatkin ovat osuneet oikeaan. Miten me Suomessa voisimme auttaa yrityksiä saamaan oikeita työntekijöitä oikeille paikoille, onpa kyse sitten työharjoittelusta tai oppisopimuksesta?


Keudan oppisopimuskeskuksen väkeä oli vierailemassa Lontoossa, Waressa ja Oxfordissa 11-14.5.2016. Tämä postaus on yhdestä matkamme iloisista kohtaamista, jokaisesta päivän kohokohdasta on tulossa oma postaus. Matkan tavoitteena oli tutustua englantilaiseen oppisopimusmalliin sekä erilaisiin opiskelijayrittäjyyden malleihin ja löytää uusia ideoita kotiin tuotavaksi. Matkalla mukana olivat Anne Vuorinen, Petra Pulkkinen, Terhi Lehtonen, Jenni Stén ja Susanne Forsberg.

Created with Nokia Smart Cam

Susanne Forsberg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s